JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT
http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/
Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi.
(Sananlaskut 24:13)
| |
JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/
|
|
|
Mehiläisyhdyskuntien lisääntyminen Luonnossa mehiläisyhdyskunnat lisääntyvät parveilemalla. Kun yhdyskunta tuntee olonsa ahtaaksi tai satoa ei kerry silloin kun pesä sitä odottaisi, mehiläisyhdyskunta jakautuu. Vanha emo lopettaa munintansa, ottaa mukaansa ison osan yhdyskuntaa ja lähtee parvena etsimään uutta pesäpaikkaa. Vanhaan pesään on munittu uusia emoja, joista yksi jää tappelujen jälkeen henkiin ja jatkamaan vanhan pesän elämää. Ennen vanhaan mehiläishoitajatkin lisäsivät pesämääräänsä parvia odottelemalla ja kiinni ottamalla. Parvi hakeutuu pesästä lähdettyään jonnekin vanhan pesän lähelle isona ryppäänä, mistä käsin tiedustelijamehiläiset etsivät sopivaa pesäpaikkaa. Kun sellainen löytyy muutaman tunnin tai päivän sisällä, parvi siirtyy uuteen pesäpaikkaansa rakentamaan kennostoa ja aloittamaan uuden yhdyskunnan elämää. Mikäli parveilu havaitaan siinä vaiheessa, kun parvirypäs vielä roikkuu pesän jonkun lähipuun oksasta, mehiläishoitaja voi ottaa parven talteen laatikkoon ja siirtää sen asumaan sopivia kikkoja käyttäen haluamaansa paikkaan. Toki vieläkin parveiluja tapahtuu, mutta nykyaikaisen hoitokäytännön mukaan pikemminkin työtapaturmana. Koska parveilun ajankohtaa ei voi varmasti ennakoida, eikä sitä välttämättä tapahdu vaikka hoitaja haluaisikin lisää yhdyskuntia, ja koska parvi saatetaan menettää mikäli se ehtii lähteä uuteen pesäpaikkaan kauemmaksi tarhalta ties minne, on se liian epävarma keino pesämäärän kasvattamiseen. Tilanteen tullessa päälle parvi kannattaa ja jopa pitää (ettei se hakeudu riesaksi esim. talojen rakenteisiin) toki ottaa kiinni, mutta varsinainen suunnitelmallinen toiminta edellyttää paremmin kontrolloitua yhdyskuntien jakamista. Emobisnes Mehiläispesien määrän lisäämisessä keskeinen ongelma on saada uudelle yhdyskunnalle jostain emo. Parveilutilanteessa mehiläiset kasvattavat itselleen uuden emon (ks. mehiläisbiologia- ja parveilusivut), mutta normaalisti emot eivät siedä pesässä kilpailijoita, vaan tappavat muut emot - toisaalta työläiset eivät niitä edes ryhdy kasvattamaan, mikäli emo voi hyvin ja parveilua ei suunnitella. Emoja myydäänkin kaupallisesti mehiläispesien lisäämistä varten. Sopivilla tempuilla mehiläiset saadaan kasvattamaan emoja, joita yritetään jalostaa haluttujen ominaisuuksien (hunajasato, lauhkeus, tautien vastustuskyky yms.) saavuttamiseksi. Jalostuksessa on kuitenkin omat ongelmansa, koska emot pariutuvat vapaasti pitkähköjenkin matkojen päästä lentäneiden kuhnureiden kanssa. Mehiläisrotuja myös on useita. Käyttöemojen hinta kesällä 2004 oli esim. 29 €/kpl. Kantakirjalliset siitosemot maksoivat esim. 55 €, mutta niille minulla ei (vielä) ollut käyttöä. (Tietoja ostamieni Buckfast-emojen kannasta ja muutakin perustietoa mehiläisten jalostuksesta löytyy Juhani Lundenin sivuilta.) Emot toimitetaan ns. emokalikassa, pienessä häkissä, johon mahtuu emon lisäksi vajaa kymmenen seuramehiläistä sitä ruokkimaan. Emo pärjää kalikassa muutaman päivän, mutta säilyy parhaiten ja kelpaa mehiläisille varmimmin mahdollisimman lyhyllä siirtoajalla. Itse ostin emoni samalta tarhaajalta kuin pesänikin, noin 50 km päästä omalta tarhaltani, mistä ainakin viime kesänä sain ne hyvin nopeilla siirtoajoilla. Vuonna 2005 ajattelin kyllä kokeilla myös omaa emonkasvatusta, mikäli aika kesällä riittää. Jalostustoimintaa en kuitenkaan aio ihan lähivuosina harjoittaa, korkeintaan tuottaa käyttöemoja muualta ostetujen rotuemojen jälkeläisistä. (Väliin jälkikirjoitus 2.1.2005: Sain kommentin, että eiväthän ne 29 euron emot ole ollenkaan kalliita niiden tuottamaan hunajasatoon ja vaivattomuuteen nähden. OK, olen samaa mieltä - ja tulevanakin kesänä aion niitä ostaa useita. Hintapäivittelyni perustui siihen, että tuntui tuo emojen pesäytys ensimmäisen vuoden kokemusteni mukaan olevan ihmeellistä riskipeliä, vaikka kaikki nyt pesille kelpasivatkin. Muutaman emon menetys kesässä olisi aloittelijalle iso kustannus, kun investointeihin menee paljon rahaa eikä tulopuoli ole kovinkaan kehittynyt. Ideana ensi kesälle olisikin ostaa varsinaiset "tuotantoemot" ammattilaisilta ja tehdä kokeilu- ja varaemoja itse; jos tällöin joitakin menettäisi, ei tilanne olisi niin kriittinen. Ja toki harrastelijaa kiinnostaa ennen kaikkea erilaisten mielenkiintoisten juttujen kokeilu.) |
 Emokalikka eli emon kuljetushäkki. Tähän resoluutioon skaalatusta kuvasta näkee huonosti, mutta alarivin kolmannesta reiästä vasemmalta laskettuna vilkkuu emon vihreä selkämerkki, vuoden emojen 2004 merkintäväri. Oikeassa laidassa oleva kiinteä osa on sokerimassaa, joka toimii ajastimena mehiläisten järsiessä tiensä emon luo päässä olevan aukon kautta, ajan kuluessa samalla tottuen uuteen emoon. |
 Emokalikka asetettuna roikkumaan uuden jaokkeen keskelle. Mehiläiset kerääntyivät heti emon ympärille ja vapauttivat sen parissa päivässä. |
Jaoke Jaoke on näppärä tapa lisätä mehiläispesämäärää. Siinä vanhoista vahvoista pesistä otetaan sikiökakkuja nuorine mehiläisineen ja laitetaan ne uuteen pesälaatikkooon. Mukaan laitetaan ruokaa (satoa keräävät kenttämehiläiset lentävät vanhaan pesäänsä) ja uusi emo, ja niinpä saadaan aikaiseksi uusi mehiläisyhdyskunta. Mikäli tämä tehdään tarpeeksi aikaisin kesällä, ehtii pesä hyvin vahvistua talvehtimaan. Suunnitelmissani oli tehdä kesällä 2004 kolme jaoketta, mutta pesien parveilunestoissa syntyikin uusia yhdyskuntia niin, ettei minun ollut järkevää tehdä kuin yksi jaoke - jaokkeisiin kuluu muista pesistä sikiökakkuja, joita ei kannata kupata; voi pienentää hunajasatoa tai jopa vaarantaa muiden pesien talvehtimisen tulevan mehiläismäärän pienentyessä. Seuraava ei ole oppikirjakuvaus, ja kehoitankin tukeutumaan alan kirjallisuuteen, vaan ainoastaan oman osin koheltavan ensiyritykseni tulos: tällainen siitä syntyi, kun tarhalla vekslaili kakkuja pesien välillä... Operaatio tapahtui myös sateen uhatessa hyvin nopeasti ja "sinne päin", mutta mehiläiset ovat näköjään hyvin sopeutuvaista ja kestävää kansaa. Jaokkeen tein 25.7. Otin jaokkeen pesälaatikkoon kaksi kakullista peittosikiöitä nuorine mehiläisineen yhdestä pesästä ja kolme vajaata mutta hunajaista peittosikiökakkua eräästä toisesta pesästä. Lisäksi siirsin pesään toista kakullista siitepölyä nuorten mehiläisten ruoaksi ja laatikon täytteeksi loput kolme kehää rakennettuja hiukan hunajaisia kakkuja. Jaokkeeseen laitoin emon, joka oli ollut noin viisi tuntia emokalikassa. Kalikan mukana tulevat seuramehiläiset tulee poistaa, koska voivat aiheuttaa tautiriskin ja saattavat vaikeuttaa emon hyväksymistä uuteen pesään - tämä hoituu käyttämällä mehiläisiä välillä kalikasta esim. Minigrip-pussissa, josta siirtää vain emon takaisin kalikkaan. Emokalikassa on sokeritahnaa ajastimena, johon työnsin tulitikulla reiän emon vapauttamisen nopeuttamiseksi. Kalikan laitoin roikkumaan risunpätkästä jaokkeen keskelle kehien väliin. Mehiläiset haistavat heti emon, minkä ympärille kokoontuivat röykkiöksi (näyttää pelottavalta - emothan eivät aina kelpaa), ja alkavat vapauttamaan emoa järsimällä sokeritahnaa. Suljin pesän ja odotin muutaman päivän. Jaoke kannattaa asettaa sivummalle, mielellään kokonaan eri tarhalle, koska muut pesät voivat ryhtyä ryöstämään heikompaa ja kenttämehiläisiä vähän sisältävää pesää. Itselläni ei ollut siihen kunnon mahdollisuutta, mutta jaokkeeni ei kuitenkaan ollut samassa rivissä ja sen lentoaukko oli eri suuntaan kuin muiden pesien, mutta ei siitä montaa metriä ollut muihin pesiin. Myös jaokkeen lentoaukko tulee säätää (tukkia vaahtomuovilla) riittävän kapeaksi. Neljä päivää jaokkeen tekemisen jälkeisellä tarkastuksella jaokkeen tilanne oli OK; emo oli vapautettu ja se jo muni tyytyväisenä. Jaokkeesta tuli hyvä ja vahva talvehtiva pesä, joskin pursuamissivu kertoo mitä voi tapahtua liian paljon samanikäisiä sikiöitä sisältävälle jaokkeelle. Pesä oli myös saanut päähänsä ryhtyä keräämään innolla hunajaa: tarhakäynnillä 29.7. ruokaa oli ollut aika vähän ja jopa lisäsin pesään hunaja- ja sikiökakut muista pesistä, mutta 5.8.-käynnillä pesä oli niin täynnä satoa (horsmakukintaa lähistöllä paljon), että emolta oli loppunut munintatila! Jaokkeiden vahvuuteen kannattaa siis kiinnittää huomiota sekä seurata innostuvatko vielä keräämään satoa ja vaatimaan lisälaatikoita. Kokonaisuutena jaokkeen tekeminen oli hyvin helppo operaatio, jota pääsen toivottavasti harjoittelemaan ensi kesänä paljon lisää. Toivottavasti myös oman tarhan emontuotannolla. |
|
Emonantovaroituksia Sijoitin pesiini kesällä 2004 eri tilanteissa yhteensä neljä ostoemoa, jotka kaikki hyväksyttiin pesiin. Aina emot eivät kuulemma kuitenkaan kelpaa. Kannattaa siis olla huolellinen emojen pesäyttämisessä, koska ostoemot ovat niinkin kalliita. Parveilun estoon liittyvällä sivulla olen käsitellyt "varmana" mainostettua menetelmää emojen antamiseksi. Tämä menetelmä ei tietenkään toimi jaokkeen kanssa (jaokkeeseen tulee paljon mehiläisiä mukaan, kun taas "varmassa" menetelmässä vain jokunen), mutta jaokkeessa on kuitenkin nuoria mehiläisiä (hyväksyvät emot parhaiten) tilanteessa, jossa niillä ei ole emoa, jolloin todennäköisyys emon hyväksymiselle on kuulemma hyvä. Karmealta on kuitenkin tilanne välillä näyttänyt, kun emottomalle pesälle on antanut emokalikan. Heti ovat olleet ärhäkkänä kalikan ympärillä, kalikka löytyi seuraavalla käynnillä avattuna mutta emosta ei jälkeäkään... nuoret emot ovat minun vähäisen kokemukseni mukaan hyvin arkoja ja nopealiikkeisiä, ja osaavat vikkelästi liikkua tarhaajaa karkuun siten, ettei niitä välttämättä näe pesästä vaikka sinne olisivat kelvanneetkin. Toisaalta eivät ole aina ryhtyneet munimaan melkein viikkoonkaan, eli munatkaan eivät heti paljastaneet emoja. Kummajainen oli kerran ihmeellinen mehiläisrypäs, joka "valui" nopeaa vauhtia kehiä pitkin laatikon pohjalle ja sieltä ties minne. Kuvittelin nähneeni vilauksen vihreästä (emojen vuoden 2004 merkkausväri), mutta tuomitsin tämän pian harhaksi ja ihmettelin rypästä. Nettikeskustelussa kertoivat kuitenkin tuollaisesta ryppäästä, minkä keskelle uusi emo voi joutua... ihme porukkaa. Keskeinen idea omassa emontuotannossa olisi vähentää kustannuksia ja etenkin kustannusriskejä, koska hyvin epävarmalla pohjalla tuo emoutus mielestäni on, vaikka 100 %:n tulokseen pääsinkin. Muita kokeilujani lisätä pesämäärää Kesällä 2004 tein yhden jaokkeen ja kaksi perveilun eston yhteydessä syntynyttä pesää, joista enemmän parveilunestosivullani. Sattuipas kuitenkin tulemaan yhden ostopesäni mukana turhan vanha emo, eli kaksivuotinen (vuodelta 2002, keltainen merkkiväri). Yleensä emot vaihdetaan kahden vuoden iässä, minkä päätinkin tehdä - viime kesänä perusongelma oli parveiluinto, mutta luulin tuon yhden pesän yrittävän huonon emon hiljaista emonvaihtoa, vaikka jälkiviisauden mukaan olikin parveilukuumetta. Vaihdoin pesään uuden emon, mutta emojen myyjä kehoitti kuitenkin laittamaan vanhan emon jonnekin jemmaan pienen mehiläismäärän kanssa, siltä varalta että uusi emo ei pesälle kelpaisikaan. Laitoin vanhan emon 1.7. uuteen pesälaatikkoon (ei ollut erityisiä pikkupesiä) yhden peittosikiökakun, yhden rakennetun kehän, kahden vahapohjukekehän ja ruokintakehän kanssa. Ajattelin yhdistää mehiläiset (ilman emoa) takaisin emäpesään heti uuden emon annon onnistuttua, mutta vanha emopa oli todella hurja munimaan! Pesä paisui hyvin vahvaksi yksilaatikkoiseksi pesäksi heinäkuun aikana, minkä vuoksi aikanaan päätin antaa sen talvehtia omillaan. Yhden sikiökakun investoinnilla "jaoke" lähti siis hyvin vauhtiin. Tämän porukan kanssa tuli kuitenkin ongelma, koska minulta loppuivat kesällä pesälaatikot kesken kriittisessä vaiheessa. Pesä oli kerännyt laatikon täyteen hunajaa ja emolta väheni munintatila, mitä en sattuineista syistä tajunnut tarpeeksi ajoissa. Talvimehiläismäärä jäi siis kuitenkin melko pieneksi ja pesä mehiläismäärältään pienimmäksi talvehtijakseni - kokeneempien tarhaajien nyrkkisääntöjen mukaan talvehtimisvahvuus olisi tosin riittävä, mutta pesä on muutenkin vähän kokeilupesä, kun yritän talveutusta noin vanhalla emolla. Jatkossa tutkin lisää tapoja tehdä jaokkeita jo hyvin aikaisessa vaiheessa kesää - hunajamäärä kärsinee aikaisesta sikiöiden pöllimisestä muista pesistä, mutta miten vähäisellä peittosikiömäärällä pesä saataisiin talvehtijaksi? |
 Jaokkeen sijainti etualalla muuhun tarhaan nähden. Kolme ostopesääni olivat takimmaisen rivin kolme vasemman puoleista (lentoaukot kohti kuvan taka-alaa). Neljäs samassa rivissä oli ensimmäinen uusi parveilunestopesä, kuvan oikeanpuoleisin pesä toinen uusi parveilunestopesä ja kaikista vasemmanpuoleisin pesä vanhan emon sailytysjemma, mistä kehittyikin vahingossa ihan vahva yhdyskunta. Tämä sijoittelu ei ollut mitenkään ideaalinen. Jaoke vähän pursuaa... |
| www: |
http://www.iki.fi/janne.jokinen |
| 9.12.2004 |