JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT
http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/
Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi.
(Sananlaskut 24:13)
| |
JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/
|
|
|
Parveilut Vuosi 2005 oli hyvä satokesä. Olin "lihottanut" pesäni valkuaisaineruokinnalla keväällä hyvään keruukuntoon, ja mettä tulikin pesiin ihan mukavasti. Ongelmana oli kuitenkin valmiiksi rakennettujen hunajakakkujen puute: olin laajentanut tarhaustani edellisestä kesästä, eivätkä mehiläiset olleet ehtineet rakentamaan vahapohjukkeista riittävää määrää varastotilaa saapuvaa mesimäärää varten. Tämä synnytti ongelmia, kun mettä varastoitiin myös sikiöalaan, eikä emolle riittänyt enää munintatilaa. Pesien parveilualttiuden tarkastus oli minulle kesällä 2005 hankalaa. Oman perheen "kevätsikiöinnin" vuoksi kodin ulkoinen aika oli kortilla, ja toisaalta pesät kohosivat niin korkeiksi, painaviksi ja mehiläisiä tursuaviksi torneiksi, että kahden alimman laatikon kaivaminen esiin tarkastusta varten oli sekä raskasta että hankalaa. Pesäkäynnit piti tehdä silloin kuin muu kotitilanne mahdollisti, mikä usein tarkoitti iltaa lasten nukkumaanmenon jälkeen. Ja tällöin mehiläiset olivat kaikki pesissään kiukkuisina häiriöstä - siltä mehiläispaljoudelta ja pörräämiseltä oli vaikeaa päätellä pesän tilannetta... Pesien tarkastuksia en siis saanut tehtyä niin huolellisesti kuin edellisenä kesänä ja niin hyvin kuin olisin halunnut. Mehiläiset pystyivät siten kasvattamaan itselleen uuden emon - pitkä tarkastusväli ja/tai huolimaton tarkastus voi jättää kehien nurkkiin hankalasti havaittavia yksittäisiä parviemokennoja, ja yksikin pesän kasvattama emo riittää parveilulle. Olin ottanut parvienestotaktiikakseni levittää sikiöintialaa ja antaa pesälle lisälaatikko ensimmäisten parveilumerkkien (munitut emokennot) yhteydessä. Mikäli tämä ei olisi auttanut, tarkoituksena olisi toisella kerralla ollut tehdä "kenttämehiläisten harhautus" (ks. edellisen kesän tarinat), jonka olisi pitänyt poistaa parveiluinto lopullisesti. Kahdessa vahvassa ja mehiläisiä pursuavassa pesässä tapahtui kuitenkin parveilu 10.7. Näissä pesissä edellisestä tarkastuskäynnistä oli ollut vain 6 päivää, ja toinen pesistä oli jo jaettu kertaalleen parveilua estettäessä - kyseessä oli pesän se osa, mihin emo ja nuoret mehiläiset jäivät. Nähtävästi pesien tarkastukseni olivat olleet liian huolimattomia, eli emokennoja oli jäänyt jäljelle, ja muutenkin olisi pitänyt tehdä rajumpia parveilunestotoimia. (Pesät kyllä tuottivat runsaasti hunajaa. Parveilunestoa motivoidaan usein hunajasadolla - tiedä sitten olisi tapahtunut sadolle, jos parveilua ei olisi tullutkaan ?!) Parvista sain kuulla siitä syystä, että kyseiset pesät olivat tuttujen pihassa, missä olivat nähneet parveilunäytöksen. Sain tiedon parveiluista tekstiviestinä, mutta koska olin poissa paikkakunnalta, en ehtinyt keräämään parvia talteen ennen kuin hävisivät matkoihinsa. Toivottavasti eivät olleet kenellekään riesaksi... sorry... Kevään seitsemästä pesästä vain yksi oli täysin ilman parveilumerkkejä tai muita emo-ongelmia. Mahdollisesti kaksi muutakin parvea oli lähtenyt: pesät olivat näissä tapauksissa vaihtaneet emonsa omin päin, mutta mitään muita merkkejä parvista en ollut havainnut; kyseessä oli ehkä vain hiljaiset emonvaihdot. Mitä opiksi seuraavaa kesää varten? Parveilun estoon pitää selvästikin paneutua edellistä kesää paremmin. Perhetilanne mahdollistaa paremman tarkastustahdin ja huolellisemmat pesien tarkastukset. Aion myös tehdä kenttämehiläisten harhautuksen huomattavasti pienemmällä puuttumiskynnyksellä kuin aiemmin - enää ei kikkailla pitkään sikiöalan hajoittamisen ja lisätilan kanssa. Aion myös kokeilla osassa pesistä hoitomenetelmää, jossa emoa pidetään sulkuristikon päällä pesän ylälaatikossa. Tällöin pesien tarkastus on helppoa: emon löytää aina päältä, eikä koko pesätornia tarvitse purkaa ja suututtaa mehiläisiä. Lisäksi jotkut vanhemmat hoitajat väittävät sulkuristikkoa hunajaesteeksi; kun siis ristikko ei ole pesän alaosassa, ei siitä ole haittaa hunajan keruulle. Toisaalta jotkut haukkuvat ylälaatikkomenetelmän täydellisesti, minkä vuoksi en laita kaikkia munia samaan koriin. Saapi nähdä miten parveilun esto onnistuu... Kovin montaa muiden nurkkiin pesiytyvää parvea kun ei ole hyvän tavan mukaista naapurustoon järjestää. :-) |
 Hyvänä satokesänä pesät täyttyivät osin tukkeutumiseen saakka medestä, mikä johti parveiluintoon ja kuvan emokennojen rakenteluun.  Pesän kasvattama ja vapaasti pariutunut emo siepattuna kakulta emon kiinniottopiipulta. Kokeilin tällaisen piipun käyttöä, koska vieläkin arastelin mehiläisten käsittelyä paljain käsin - osin tämä tosin oli tietoista pistosten ja mahdollisen allergisoitumisen välttämistä. Kesällä 2005 piikkejä tuli kylläkin niin paljon, että loppukesästä ne eivät enää juurikaan haitanneet... |
 Pesän kasvattama ja vapaasti pariutunut emo merkittynä emon merkintähäkissä, jonka vaahtomuovimännällä emon saa pidettyä ristikkoa vasten merkinnän ja maalin kuivumisen ajan. Maalitipan laitoin emon selkään tulitikulla. Sininen on vuoden 2005 väri - värit kiertävät viiden vuoden syklissä, minkä pitäisi olla pidempi kuin emon mahdollinen elinaika.  Vanhan emon jemmauspesä maastossa. |
Muita emo-opetuksia Monenlaista emosekoilua tuli taas kesällä 2005 koettua. Positiivisesti ajateltuna keskeinen opetus oli, että emot ovat sitkeitä rouvia, jotka kyllä selviävät pesissä mukavasti, vaikka hoitajan tonkiessa pesiä vähän minne sattuu joutuisivatkin. Myös koko mehiläisyhdyskunta on toki luotu robustiksi ja itsestään huolta pitäväksi kokonaisuudeksi, joka korjaa hoitajan virheitä ihan näppärästi - uusia emoja toki saadaan luonnostaankin, jos pesästä vain sattuu edellisen emon jäljiltä löytymään hedelmöittyneitä munia tai nuoria toukkia. Parveilleiden pesien annoin kasvattaa parviemokennoista omat emot. Toinen onnistui tässä ilman ongelmia, mutta korvasin emon myöhemmin kesällä ostoemolla estääkseni parveiluherkkien kantojen valikoitumisen. Siihen (3.8.) mennessä mielestäni toinen parveillut pesä ei ollut saanut kasvatettua itselleen emoa, minkä vuoksi heitin pesän alalaatikkoon ilman sen kummempia pesäyttämiskikkailuja toisen pesän kasvattaman sekarotuisen parviemokennoemon. Jos tämä emo ei olisi kelvannut, olisin sitten ostanut rotuemon ja pesäyttänyt sen huolellisemmin. Tämäpä uusi emo olikin virhe, joskin vaaraton... viikkoa myöhemmin löysin alalaatikkoemon lisäksi pesän neljännestä laatikosta pesän itse kasvattaman emon tyytyväisenä munimasta. Emot olivat sulkuristikon erottamia, ja jostain kumman syystä pesälle oli kelvannut toinen vieras emo. Mitään haittaa kahden emon muninnasta elokuussa ei ollut, saipahan pesä runsaasti mehiläisiä talven varalle. Toisen emon toki poistin ennen talveutusta. Selvien parveilutapausten lisäksi pesät olivat vaihtaneet kaksi muuta emoa omia aikojaan. Muninta oli ollut pysähdyksissä jonkin aikaa, minkä jälkeen jossain vaiheessa pesästä oli löytynyt merkkaamaton emo. Uudet emot merkitsin ja osan jätin toistaiseksi käyttöön, osan korvasin rotuemoilla. Kaksi näistä neljästä emonvaihdosta (2 parveilua + 2 hiljaista emonvaihtoa tai parveilua) oli ollut ostoemoja, jotka olivat menneet hukkaan pian pesäytyksen jälkeen. Ainakin toinen näistä oli lähtenyt parven mukana. Jatkossa pitää muistaa typistää emojen siivet siten, että (ainakaan ensimmäinen) parvi ei pääse lähtemään, nyt en vielä ollut rohjennut typistystä itse tehdä. (Eläinrakkaille tiedoksi: Kun emojen siiven kärjestä nipsaisee palan pois, ei emo pääse lentämään ja parvikaan ei poistu tarhasta ilman emoa, ainakaan ennen kuin kasvattaa uuden emon. Pesässä emolla ei ole käyttöä siivilleen, eli emon normaalia eloa typistys ei haittaa, eikä siivissä ole myöskään tuntoa.) Yhden emon kasvatin kokeeksi toisen pesän parviemokennosta. Siirsin emokennoja sisältävän kakun pesään, mutta kokeilin myös yksittäisen emokennon siirtoa: Apteekista saa ostettua terävän ja näppärän kirurginveitsen, jolla kennostosta saa leikattua parviemokennon irti. Tämän kun kiilaa varovasti kahden kakun yläreunojen väliin, saattaa homma onnistua. Eräässä tapauksessa piti antaa ostoemo pesään, jossa en uskonut olevan emoa (ei munintaa), mutta aivan varma en voinut mehiläismäärän vuoksi olla. Tällaisessa tapauksessa annoin emon "takuuvarmalla" menetelmällä (ks. viime kesän opetuksia) pesän päälle uuteen laatikkoon, minkä sitten yhdistin vähän kerrassaan muuhun pesään. Emoja piti myös parissakin pesässä haarukoida sulkuristikoilla, kun emon sijainti oli syystä tai toisesta mennyt sekaisin: munat muuttuvat muutamassa päivässä toukiksi, minkä jälkeen munat paljastavat, kummalla puolella sulkuristikkoa emo on. Näin puolittamalla emon mahdollista sijaintia voidaan parissa viikossa haarukoida emo yhteen laatikkoon isostakin pesästä. Toisaalta mitäpä tuolla emon sijainnilla väliä... yhdessä pesässä emo hävisi totaalisesti viikkokausiksi. Ongelma asiasta syntyy vasta sadonkorjuun lähestyessä, kun sikiöinti pitäisi saada pois hunajakakuista, mutta hyvinpä sekin emo lopulta löytyi ja sato saatiin siististi talteen. Uusia emoja annettaessa kokeilin jemmata vanhoja emoja emopesälaatikoihin. Olin ajatellut kokeilla varsinaista emonkasvatusta ja sitä varten olin ostanut pieniä emopesiä, mutta emonkasvatukseen minulla ei ollut perhesyistä aikaa. Pienet emopesät olivat kuitenkin hyviä jemmoja vanhoille emoille, joita oli hyvä säilyttää varalla mahdollisia epäonnistuneita emonantoja tai pesien omia emonkasvatuksia ajatellen. Parin vanhan emon laitoinkin emopesään parin mehiläisdesilitran ja Apifondan (kaupallista mehiläisruokaa; sokeria) kanssa, ja hyvin tuollainen pikkupesä toimikin kesällä. Syksyllä tilanne olikin jo raaka: pieni pesä ei mitenkään voinut puolustautua muiden pesien mehiläisten ryöstöyrityksiä vastaan sadon ehtyessä. Tosin oma vika, olin sijoittanut pikkupesät aivan liian lähelle isompia pesiä. Kokonaisuutena kesä 2005 olisi siis monenlaista sekoilua, joskin tuotti erittäin hyvän sadon ja lopulta kuhunkin pesään saatiin emo oikeaan paikkaan ja pesä talvehtimaan. Paljon jäi opiksi seuraavalle vuodelle - keskeinen teema on siis kokeilla emoa ylälaatikossa, missä olisi paremmin löydettävissä. |
| www: |
http://www.iki.fi/janne.jokinen |
| 11.3.2006 |