JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT

http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/

Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi.
(Sananlaskut 24:13)

  

TARINAA KAUDESTA 2006

Mehiläishoitovuottani 2006 jäsensivät kaksi tekijää: Huomattava puute ajasta oli toinen, mikä tarkoitti kaikkea mahdollista ylimääräisestä toiminnasta tinkimistä. Toinen tekijä oli "rationalisoinneistani" huolimatta erinomainen hunajasato, mikä valtakunnallisena ilmiönä toisaalta johti hunajan markkinointiongelmiin.

Kaikki mehiläispesäni olivat selvinneet talvesta ja kaikki kehittyivät hyviksi hunajan kerääjiksi. Olin varautunut talvitappioihin, mutta kun niitä ei tullut, pahensi pesämääräni ylituotanto-ongelmaani.

Edellisen vuoden tarinassani uhosin kokeilevani emo ylälaatikossa -menetelmää, mutta mietittyäni vielä asiaa mehiläishoitajien keskusteluryhmän tarinoiden pohjalta, päätinkin että en ryhdy kyseistä menetelmää kokeilemaan. Ajauduin nimittäin kokeilemaan hoitotekniikkaa, missä suljin emon kesäkuun puolivälin tienoilla yhteen alalaatikkoon sulkuristikon alle. Tämä helpotti oleellisesti toimia loppukesällä, kun emoa ei tarvinnut etsiä mehiläisiä pursuavasta kahdesta alalaatikosta, vaan se oli jo valmiiksi alhaalla sellaisilla kakuilla, jotka sille kesäkuussa järjestelin. En siis tehnyt alalaatikolle enää mitään loppukesällä, mikä tosin tarkoitti pientä hunajahävikkiä, kun mehiläiset olivat varastoineet hunajaa myös alalaatikkoon. No, ehkäpä niilläkin on sitä oikeus maistella...

Muutamassa pesässä tuli sikiöintiahtautta alalaatikkoon, kun hunajasato oli niin valtava, että jouduin ottamaan kaiken pesäkalustoni käyttöön eikä hunaja toisaalta kypsynyt tarpeeksi ajoissa, että olisin saanut lingottua hunajaa ja vapautettua sikiöintitilaa. Luotin kuitenkin siihen, että eivätköhän mehiläiset saa syötyä sikiöintitilaa heinäkuun lopulla ja elokuussa niin, että talvimehiläisiä syntyy tarpeeksi. Keskeisintä minulle oli siis optimoida ajankäyttöä, ei maksimoida hunajasatoa viimeiseen kiloon.

Parveiluja minulla ei mielestäni ollut. Yhteen pesään tein heinäkuun alussa "lentomehiläisten harhautus" -operaation, minkä avulla sain poistettua pitkittyneen parveilukuumeen. Tällöin siirsin emon ja avosikiökakut pesätornin päälle muovikalvolla erotettuun erilliseen pesään, jonka lentoaukko oli taaksepäin. Parveilua suunnitelleet alaosan vanhemmat mehiläiset hämmentyivät, kun emo poistui seurasta, eivätkä yläosan nuoret mehiläiset ole parveilualttiita (vanhat eli lentomehiläiset palaavat lennoiltaan vanhasta tottumuksesta alalaatikkoon). Kahden viikon kuluttua yhdistin pesät vaihtamalla muovikalvon sanomalehtipaperiin, minkä mehiläiset nakersivat pois ja pesät yhdistyivät vähitellen takaisin yhteen. Tämän jälkeen parveiluongelmaa ei ollut.

Ja taas oli yksi pesä päätynyt kahdelle emolle, kun olin parveilukuumetta hillitessäni siirtänyt sikiökakkuja sulkuristikon päälle, enkä ollut seuraavalla käynnilläni löytänyt kaikkia mehiläisten kasvattamia hätäemokennoja. Onnistuivat siis kasvattamaan sulkurin päälle toisen emon, joka kävi pariutumislennolla ylälentoaukosta. Tulipahan älyttömän vahva pesä ja mieletön sekoilu toista emoa etsiessä - sitähän ei mehiläisiä tursuavasta pesästä löytynyt, ja päädyin harjaamaan yläosan mehiläiset pesän eteen, mikä ei niitä ollenkaan miellyttänyt. Ehkäpä olisi voinut toimia toisinkin, mutta homma toimi näinkin.

Sellainen erikoisuus syntyi menneenä kesänä, että eräästä pesästä en löytänyt emoa koko kesän aikana. Edellisen kauden pesäkorttia tutkimalla selvisi, että enpä ollut nähnyt pitkään aikaan edellisen vuoden loppukautenakaan. Missä lie emo, mutta munia löytyi pesästä joka käynnillä, sikiöt olivat selvästi hedelmöittyneitä eli oikean emon munimia (työläistoukkien kennoja, ei pelkkiä kuhnureita), eikä kyseisenä vuonna ollut tarvetta vaihtaa sen pesän emoa, joten annoin pesän olla rauhassa enkä lähtenyt tekemään mitään radikaalia emon löytämiseksi. Erittäin huolellisia etsintöjä kyllä tein pariinkin otteeseen, mutta eipä mokoma löytänyt. Teoria on, että joko selän maalimerkki on kulunut pois tai pesä jopa vaihtanut emon edellisenä kesänä, ja loppu johtuu vain sattumasta - jännä tosin nähdä, mikä on tilanne keväällä kun mehiläismäärä on niin pieni, että emon pitäisi löytyä pesästä kuin pesästä.

Ensimmäisenä hoitokesänäni olin murehtinut muurahaisten kiipeilystä pesään. Tänä keväänä näin joukkohyökkäyksen, missä yhden pesän jalusta kuhisi muurahaisia. Ne olivat kuitenkin kiinnostuneita vain mehiläisten hätäruokintaan keväällä käyttämästäni Apifonda-sokerista pesän pohjalla, eivätkä kiivenneet muualle pesään. Kun poistin Apifondan, hävisivät muurahaisetkin aikanaan.

Syystoimissanikin säästin työssä. Päädyin kokeilemaan talveuttamista ilman erityisiä talvipeitteitä. Altatuulettuvassa pesässä ei haittaa, vaikka lentoaukko muurautuisi umpeen, koska ilma vaihtuu pesässä joka tapauksessa, toisin kuin perinteisemmässä lentoaukon kautta läpituulettuvassa pesässä. Toisaalta keväällä olin menettänyt osassa pesistäni mehiläisiä pienen läjän verran, kun aurinko oli sulattanut pesiä osin esiin ennen kuin itse pidin säätä riittävän lämpimänä tulla kaivamaan pesiä hangesta. Lentoaukko oli tällöin kylmässä varjossa talvipeitteideni takana, ja mehiläiset kohmettuivat kun yrittävät päästä lentämään. Saa nähdä, mikä on peitteiden puuttumisen vaikutus talvehtimiseen, mutta itse en odota ongelmia.


Poika 8v tarkastamassa omaa pesäänsä keväällä; lämpötila lienee ollut kyseisenä päivänä hyvinkin korkea, kun olen laskenut pojan tutkimaan pesäänsä omaan tahtiinsa.


Tämä kuva on varsinaisesti edelliseltä vuodelta, mutta löysin sen vasta ja kuva on (itselleni) sen verran jännä, että päädyin laittamaan sen esille. Kuva on "erään ilmaisen satelliittikuvasoftan" näkemys tarhapaikastani loppukeväällä 2005, kuvattuna satelliitista. Polku, jonka olen tallonut lumeen autotieltä pesäpaikalle, näkyy selvästi... ainakin kun tiedän mitä etsiä.


Nolottaa tunnustaa, mutta sen verran kaupunkilainen nörtti olen ollut, että vasta kuluneena keväänä kiinnitin huomioni kukkivaan pajuun. Pajunkissat toki tunsin, mutta enpä kyennyt aiemmin kertomaan milloin paju kukkii elikkä milloin - mikäli on lentokelejä - mehiläisille on tarjolla mettä ja siitepölyä luonnosta keväällä ensimmäistä kertaa riittävinä määrinä.

Talvehtimisen suhteen olen enemmän huolissani ruokatilanteesta: Kaikki pesät eivät syöneet kaikkia tyrkyttämiäni sokereita, mutta tulkitsin tämän johtuvan siitä, että jätin laatikoihin myös hunajaa. Tänä syksynä kuitenkin peloteltiin runsaalla mesikasteella, mikä on kasvien lehtien erittämää sokeripitoista nestettä (kirvojen ruokaa). Mehiläiset saattavat kerätä sitä kukkien kuihtumisen jälkeen, ja joinakin vuosina sitä kertyy pesiin mesikastehunajana sadonkorjuun jälkeen. Tämä on kuulemma huonoa talvehtimisruokaa ja se pitäisi poistaa, mutta itse en edes tutkinut tilannetta ja otin mesikasteen suhteen tietoisen riskin. Saapi nähdä, miten talveutus siten onnistuu.

Hunajaa kertyi erittäin paljon, mutta sen "dumppaaminen" oli ongelma. Olen päättänyt, että en vaivaa itseäni hunajan markkinoinnilla enkä ryhdy torimummoksi, ja myyn vain sen mitä tuttavapiirini itse innostuu ostamaan. Luulin, että hunajan saisi kaupaksi tukkupakkaamoille tai edes vaihdettua tavaraan, mutta eipä tämäkään onnistunut enää tänä vuonna, vaikka pakkaamot muuta lupailivat. Tuurilla olin kuitenkin saanut jalan oven väliin yhteen pakkaamoon ennen kuin laittoivat oven kiinni, ja sain vaihdettua jokusen sata kiloa hunajaa mehiläishoitotarvikkeisiin. Rahaa ei siis tullut, ja tarvikkeita ja vahaa minulla on nyt useiden vuosien tarpeisiin.

Markkinointiongelmani vuoksi minun onkin pakko vähentää pesämäärääni ensi keväänä, jos talvitappiot eivät tee tätä puolestani. Joudun sopeuttamaan mehiläismääräni kaupaksi menevän hunajan määrään - sääli, sillä nimenomaan mehiläisten ihmettely on minua tässä harrastuksessa kiinnostanut, ja useampaa pesää on mielenkiintoisempaa ihmetellä kuin vain muutamaa. Toisaalta myös ajankäyttö vaatii pesämäärän vähentämistä, sillä on ennakoitavissa että perhesyyt vaativat tulevana kesänä taas yhden kvantin verran enemmän aikaa :-) Ehkäpä eläkeajan rauha koittaa joskus, mutta kyllähän tuo toinen hoitajasukupolvikin taitaa haluta mehiläisiä hoitaa. Nyt 6v-tyttökin on pyydellyt omaa pesää, minkä hänelle ensi kesäksi lupasin - motiivit tosin epäilyttävät, koska isoveljen isovanhemmiltaan saamat hunajarahat alkoivat herättää kateutta...

Pari numeroa vuodelta 2006: Mehiläispistoja tuli kesän aikana vain yksi, ja sekin jalkaterään lingotessa, kun yksi mehiläinen oli piiloutunut sandaaliini. Hoitokäyntejä tuli vuoden aikana keskimäärin 23 kpl per tarha.

Takaisin pääsivulle

© Janne Jokinen 2006
www: http://www.iki.fi/janne.jokinen
23.12.2006