JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT

http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/

Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi.
(Sananlaskut 24:13)

 

VAHAN KÄSITTELY JA KYNTTILÖIDEN VALAMINEN
- ENSIMMÄISET KYNTTILÄKOKEILUT -

Mehiläisvahakynttilöistä minulla ei ole vielä kovinkaan kummoisia kokemuksia, joten puhukoot nuo muutamat kuvat puolestaan. Kyseessä olivat ainoastaan ensimmäiset ihan vain "konseptitason" kokeilut, ei vielä mikään varsinainen tavoitteellinen kynttilänvalanta.

Hunajakakkuja kuorittaessa syntyy kuorimavahaa, minkä saa kätevästi sulatettua vesihauteessa. Vahan kun valaa sopivassa muotissa ja sydämeksi laittaa puuvillalangan, siitähän jo syntyy hyvä kynttilä.

Pesästä tulleen vahan ongelmana ovat kuitenkin roskat: Itse yritimme poistaa niitä siivilöimällä, mutta se ei riitä. Toisaalta roskat jäävät aina vahaa tiheampinä valun pohjalle. Mikäli vahaa olisi riittävän paljon, voisi tehdä välivalun vaikkapa pestyyn maitopurkkiin, mistä saisi raaputeltua pohjakerroksen roskat pois. Itse en viitsinyt tällaisiin kikkailuihin ryhtyä. Tulevina vuosina kuitenkin tuotamme varmaan joululahjoja oman mehiläistarhan vahoista - paljoa menetelmät eivät enää tarvitse kehittelyjä.

(No joo... Todellisuudessa ostin rouvalle pari parempaakin kynttilämuottia ja puhdistettua mehiläisvahaa, mutta niissä touhuissa ei ollut tarpeeksi eksotiikkaa päästäkseen näille sivuille. Mehiläistarvikekauppiailta löytyy kyllä kymmeniä erilaisia kynttilämuotteja, erivahvuisia sydänlankoja ja paljon muuta aiheeseen liittyvää materiaalia.)


Kuorimavahaa, mitä syntyy hunajakakkujen vahakansia kuorittaessa.


Vaha sulaa näppärästi vesihauteessa, leimahtamisvaaran vuoksi sitä ei saa lämmittää suoraan liedellä.


Vahaa menossa kynttilämuottiin. Tämä oli vain ensimmäisiä kokeiluja eikä vahaa oltu puhdistettu kunnolla, minkä vuoksi roskia siivilöitiin vielä tässä vaiheessa. Jatkokehittelyn tärkein puoli tulee olemaan vahan puhdistus.


Valmis kynttilä ensimmäisistä kokeiluista. Hiukan tuli vielä roskaiseksi, mutta kuten edellä sanottiin, homma siirtyy jatkokehittelyyn.

Takaisin pääsivulle


© Janne Jokinen 2004
www: http://www.iki.fi/janne.jokinen
26.12.2004