JANNE JOKISEN MEHILÄISHOITOSIVUT

jmjokine(n)@*.fi est 1990
http://www.iki.fi/janne.jokinen/hunaja/


Syö hunajaa, poikani, sillä se on hyvää, ja mesi on makeaa suussasi.
(Sananlaskut 24:13)

 

KAUDEN 2005 MENETELMÄKEHITTELYÄ

Menetelmäkehitys oli kaudella 2005 hyvin vaatimatonta. Kesällä joutui taas paneutumaan vaipanvaihtoon useamman vuoden tauon jälkeen, mikä veti mehiläishoitoon käytettävissä olevaa aikaa minimiin. Kun kuitenkin perustoimet piti tehdä ja satoakin tuli melko hyvin lingottavaksi, tingittävissä oleva asia oli uudet rakentelut ja kokeilut. Jotain pientä kuitenkin syntyi - siis itselleni uutta suhteessa edelliseen kesään; kokeneemmille ilmeistä.

Välilentoaukot ja irtopohjat

Korkeat pesätornit voivat kuumentua hellepäivinä huomattavasti, minkä vuoksi mehiläisillä pitää olla mahdollisuus tarvittaessa tuulettaa pesäänsä. Pohjan kautta tapahtuva tuuletus ei riitä, jos pesätorni nousee esim. 6 laatikkoa korkeaksi. Pesään pitääkin järjestää välilento- ja/tai tuuletusaukko(ja). Edellisen vuoden välilentoaukkoni olivat huteria rimaviritelmiä, mutta mehiläistarvikekaupoista sai valmiita listoja, joilla pesien välilentoaukot sai näppärästi järjestettyä.

Ostin myös rakennustarvikekaupasta valmiiksi määrämittaan sahattuja pesän pohja-alan kokoisia vanerilevyjä, joiden avulla pesän sai tarvittaessa jaettua pystysuunnassa kahtia esim. kenttämehiläisiä harhautettaessa osana parveilunestotoimia. Kyseiset vanerilevyt olivat näppäriä lukuisassa muussakin tilanteessa: esim. sadonkorjuun yhteydessä on hyvä olla pohjia ja kansia pesistä esiin nostetuille hunajalaatikoille, jotta ryöstöä saisi jotenkin estettyä. Samoin niitä tarvitaan mehiläispakoja rakennettaessa. Kyseisiä levyjä kannattaa hankkia kunnollinen nippu.

Mehiläispako

Vuoden 2004 sadonkorjuu osoitti, että mehiläisiä ei ole ollenkaan kiva harjata hunajakakuilta loppukesälla. Tämän vuoksi rakensinkin mehiläispakolevyjä vuoden 2005 sadonkorjuuta varten, joiden avulla hunajalaatikot pitäisi voida tyhjentää ilman harjausta. Jostain kumman syystä mehiläispakolevyjä ei saanut valmiina, vaan ne piti askarrella itse.

Mehiläispakolevyn ideana on päästää mehiläiset kulkemaan vain yhteen suuntaan kahden pesäosaston välillä, ja koska mehiläiset pyrkivät pysymään porukassa, osasto tyhjentyy parissa-kolmessa päivässä, kun paluuliikennettä ei ole kohti pesätornin ylimpiä mehiläispakolevyllä erotettuja laatikoita. Yksi mehiläispakolevy voi kuulemma tyhjentää kerralla kaksi laatikkoa.

Tarvikekaupoissa myydään kyllä mehiläispakoja. Itse ostin isoja muovisia mehiläispakoja, jotka naulasin em. pesäosaston kokoiseen vanerilevyyn. Vanerilevyn keskelle jyrsin ison aukon, joka toisaalta päästää mehiläisiä ylhäältä päin mehiläispakoon, toisaalta laskee pesän tuoksua alhaalta ylöspäin kohti kumppaneitaan etsiviä mehiläisiä. Vanerilevyyn naulasin lisäksi valmiista listoista tehdyn korokekehän, jotta mehiläispako mahtuu osastojen väliin.

Mehiläispakolevyt toimivat periaatteessa ihan hyvin. Parissa tapauksessa viimeisiä hunajalaatikoita tyhjennettäessä tosin jotkut mehiläiset oppivat kulkemaan mehiläispaon läpi väärään suuntaan, ryöstämään hunajaa ylälaatikoista. Näin ollen harjattavia mehiläisiä oli hiukan laatikossa. Joissakin tapauksissa en myöskään ehtinyt sadonkorjuupaniikissani odotella korkeaa tornia purkaessani muutamaa päivää aina kahta hunajalaatikkoa kohti, jolloin hunajaosastoissa oli reilusti mehiläisiä jäljellä. Muitakin sekoiluja oli, emoihin liittyen, joiden vuoksi harjaamaan ja ravistelemaan joutui tänäkin kesänä.

Mehiläispakolevyt pelottivat minua hiukan etukäteen, koska hunaja lingotaan hunajakakuista pesälämpimänä - viileämpänä se ei ole välttämättä riittävän juoksevaa. Jos siis mehiläiset poistetaan laatikosta reilusti ennen linkoamista, täytyy hunajakakut lämmittää pesälämpöön erikseen ennen linkoista. Minulla ei ole ns. lämpöhuonetta, joten hiukan epäilin linkouksen onnistumista. Toimiva ratkaisu kuitenkin löytyi.


Ostin mehiläistarvikekaupasta valmiita listoja, joista liimamalla sain helposti välilentoaukkoja pesiin hunajalaatikoiden väliin. Vastaavista lentoaukottomista listoista sai korokekehiä esim. mehiläispakoja varten.


Edellisenä kesänä sadonkorjuu osoittautui todelliseksi riesaksi, kun hunajaa pesistä viedessä mehiläiset suutahtivat pistämään ja loppukesän koleilla (ryöstö)keleillä pörräsivät välittömästi hunajakakkujen harjauksen jälkeen takaisin kehälle. Tämän vuoksi päätin kokeilla mehiläispakojen käyttöä. Mehiläispako on viritys, minkä kautta mehiläinen pääsee kulkemaan käytännössä vain yhteen suuntaan - hunajalaatikosta pois- eli alaspäin - eikä löydä reittiään takaisin.


Valmis mehiläispakolevy, jonka rakensin em. korokekehästä, vanerilevystä ja mehiläispaosta. Mehiläispakolevy laitetaan 1-2 ylimmän kypsän hunajalaatikon alle kuvan puoli alaspäin, ja mehiläiset hakeutuvat muutamassa päivässä muiden seuraan alempiin laatikoihin eivätkä ne pääse takaisin. Mehiläispakolevyä käyttämällä hunajalaatikot eivät ole enää noudettaessa pesälämpöisiä, vaan ne pitää lämmittää ennen linkousta, jotta hunaja juoksee hyvin.


Vielä jäi kehiteltävää sadonkorjuuseen. Tällaista jälkeä syntyy, kun parin hunajalaatikon mehiläiset pitää käsin ravistella ja harjata pois hunajakakuilta.

"Köyhän miehen lämpökaappi"

Linkosin ison osan hunajasta lämmittämättömässä tilassa vasta melko myöhään syksyllä. Tämän vuoksi tarvitsin jonkun virityksen hunajan lämmittämiseksi, eikä minulla ollut tilaa tai intoa rakentaa oikeaa termostaattisäätöistä lämpökaappia.

Ratkaisu oli yksinkertainen: Tein puusta noin 10 cm korkean sokkelin, jossa oli auton sisätilanlämmittimen kokoinen aukko etulaidassa. Tämän sokkelin päälle kasasin yhden linkouserän verran hunajalaatikoita (n. 6 laatikkoa kerrallaan). Tornin päälle laitoin yhden vanerilevyn "eristeeksi", siten toki raolleen että ilmavirta kulki tornin yläosasta pois. Auton lämmityspuhaltimen laitoin puhaltamaan ilman lämmitystä (onneksi oli sellainen säätö), mutta toisen lämmityspuhaltimen laitoin puhaltamaan lämmintä ilmaa tornin sisälle puhaltavan laitteen lähelle.

Yksi puhallin siis yksinkertaisesti teki jatkuvan ilmavirran hunajalaatikkotornin sisälle, toisella lämmitin ilmaa ensimmäisen ympäristöön. Lämpötilan säätö tapahtui siten, että tornin alla olevan sokkelin sisälle ututin pitkävartisen lämpömittarin, jonka lämpöä seurasin illan mittaan. Siirtämällä lämmintä ilmaa puhaltavan laitteen lähemmäksi tai kauemmaksi kylmäilmapuhaltimesta, pystyi lämpötilaa säätämään ihan kivasti. Kun säätö oli löytynyt, lämmitys sai olla päällä yön yli tai seuraavaan päivään.

Tällä ratkaisulla laatikot pystyi helposti ja halvalla lämmittämään takaisin pesälämpöiseksi. Seuraavaa kesää varten olen hommannut jonkun lehden tutustumistarjouksena ylimääräisen "langattoman sääaseman", jonka pikkuisen etäluettavan lämpömittarin avulla lämpötilansäätö on aiempaakin helpompaa (=seuranta olohuoneesta käsin).

Joskus voisi tietenkin askarrella yhden pesälaatikkotornin kokoisen kaapin jostain eristelevystä ja hommata siihen termostaattipuhaltimen.

Emopesät

Tarkoitus oli kokeilla emonkasvatusta kesällä 2005 toukansiirtoineen päivineen, mitä varten ostin täyden setin emonkasvatustarpeita ja emopesiä. Siihen aikaan kun emonkasvatusta olisi pitänyt aloitella, kotona oli kuitenkin muutaman viikon ikäinen vauva, elikkä homma jäi luonnollisista syistä odottamaan myöhempiä aikoja.

Emopesästä oli kuitenkin muuta hyötyä: Emoja vaihtaessani olin välillä huolissani uusien emojen kelpaamisesta pesään, minkä vuoksi halusin jemmata vanhoja emoja kunnes emojen hyväksyntä oli varmaa. Laitoin emon emopesään ja mukaan desi-pari mehiläisiä, ja ruoaksi kaupallista Apifonda-sokeria. Hyvin homma toimi, kakustoa rakennettiin ja emo munikin. Loppukesästä tosin pesät joutuivat ryöstön uhriksi, kun olivat valitettavasti liian lähellä isoja pesiä.

Kirjekuorimehiläiset

Kokeilin ensimmäistä kertaa emojen tilaamista kirjekuoritoimituksena. Hyvin homma toimi: emot tulivat lähetystä seuraavana päivänä perille ja kelpasivat hyvin pesilleen. Hassu tuollainen pärisevä kirjekuori...

Postin toimintaa täytyy kehua: vaikka kyseessä ei ollut mikään erikoiskirje, oli postinkantaja etsinyt puhelinnumeroni, soitti aamulla seitsemän jälkeen kotiin ja kysyi, haluanko tulla noutamaan mehiläiset heti talteen. Kun olin menossa töihin enkä olisi heti pesille päässyt ja toisaalta vaimo oli kotona ottamassa mehiläiset talteen heti postin saapuessa, käskin tuoda normaalisti laatikkoon. Postinkantaja ei kuitenkaan ollut jättänyt mehiläisiä laatikkoon, vaan toi kotiovelle saakka. Erinomaista palvelua!

Linkoomo

Kesän 2005 isoin projekti oli piha-aitan rakentaminen omakotitalomme pihaan. Rakennuksen toisen huoneen sisustin linkoomo-pesätarvikevarastoksi, jonka yhden nurkan lattiaan pulttasin lingon - enää ei epätasapainossa pompi ympäri keittiötä. Linkoomotilan lattian päällystin muovimatolla ja seiniin laitoin kertakäyttöistä muovikalvoa, jonka voi vaihtaa aina linkoussessioiden välillä.

Mielestäni on nyt ihan hyvin demottu, että lähiöomakotitalossa asuva voi ihan hyvin harrastaa mehiläishoitoa, vaikka kesämökkejä, erillisiä varastoja tai omia maita ei olisikaan.

Linkoomo vaatii vielä lisävirittelyjä tulevana kesänä: ilmanvaihdolle pitää tehdä jotain, kun ovea ei voi pitää auki pitkän linkoussession aikana - syksyllä kaikki lähialueen mehiläiset ovat pian saaliinjaossa, jos ovia pitää vähänkään auki. Samasta syystä tilan tulee olla täysin hyönteistiivis.

Periaatteessa hunaja tulisi lingota elintarviketilaksi hyväksytyssä huoneessa. Tällainen hyväksyntä on kuitenkin harrastajan vaikeaa saada, tilassa pitäisi esim. olla käsienpesupiste, minkä vuoksi suurimmalla osalla mehiläishoitajia tällaista hyväksyntää ei ole. Vaikka itselläni kyseessä oli vain lämmittämätön piharakennus ilman juoksevaa vettä, panostin kuitenkin tilassani huomattavasti hygieniaan: Linkoomon lattialle olen asentanut pestävän muovimaton ja seinät olen "verhoillut" muovikalvolla, jonka voi käytön jälkeen vaihtaa uuteen. Lingon ja astiat pesen sisällä talossa, ja pinnat aina linkousten välillä. Käsienpesupisteen tuon linkouksen ajaksi. Ulkokengät jalassa en ole linkoomossani käynytkään. Vaikka siis teollisessa mittakaavassa kyseinen tila ei kävisikään elintarviketilaksi, voi harrastelija hiukan vaivaa nähdessään pitää hyvinkin huolta riittävästä hygieniatasosta. Projektina on myös saada tehtyä omavalvontasuunnitelma, johon löytyykin valmiita malleja mehiläishoitajia varten.

HUOM! Jälkikirjoitus 23.3.2006: Uusi elintarvikelaki astui voimaan 1.3.2006, ilmeisesti aiheeseen liittyy myös asetus ja EY:n lainsäädäntöä - sikäli hankalalta lainsäädäntö näyttää pienen lakitekstisurffailun jälkeen, että taidan luottaa Mehiläishoitajien liiton tiedottamiseen (ks. Mehiläinen 2/2006). Ilmeisesti minun tilanteessani viranomaisvaatimukset ovat nykyään järkevämmällä tasolla: Pelkkää linkoomoa ("alkutuotantopaikka") ei tarvitse hyväksyttää elintarviketilaksi, mutta toki sen pitää olla hygieeninen ja omavalvonnan dokumentointi tulee pakolliseksi. Periaatteessa hunajan pakkaamo pitäisi hyväksyttää elintarviketilaksi, mutta "alkutuottajan vähäisen toiminnan poikkeaman" perusteella tämä ei ole välttämätöntä, koska myyntitoimintani tapahtuu niin pienessä mittakaavassa, myyn suoraan ja vain tuttavapiirille. Linkoomotilassa käytetyn veden tulee olla tutkittua, mutta koska veteni tulee kunnan verkostosta, tämän hoitaa virkansa puolesta vesilaitos. Ehkä joudun rekisteröitymään kuntaan alkutuottajaksi, ehkä en. Nämä kuitenkin vielä tarkentunevat...

Mehiläisvaha

Mehiläisvahan käyttö kehittyi hiukan. Ostin Ikeasta halvan viiden litran teräskattilan (vieläkin turhan pieni!), jossa sulattelin kuorimavahaa. Pohjalle pitää muistaa lisätä hiukan vettä, jotta vahan lämpötila ei nouse leimahduslämpöihin. Kun sulaneen vahakattilallisen antaa rauhassa jäähtyä, irtoaa vaha kattilasta pyöreänä kimpaleena lähes itsestään, koska kylmän vahan tiheys on selvästi pienempi kuin jähmettymisen alussa, eli vahaan tulee irtoamista helpottavia railoja tai se jopa irtoaa itsekseen kattilan seinästä.

Itselläni tässä puuhassa meni hukkaan valitettavan suuri määrä hunajaa. Syksyllä en ehtinyt erottaa kuorimavahaa kunnolla sen mukaan tulleesta hunajasta, mikä syksyn mittaan jämähti kovaksi ämpärilliseksi. Minulla kyllä oli kuorimavahaa varten linkouspussukoita, mutta linkousaika oli muutenkin tiukassa... Notkistin vaha-hunajaa saunan jälkilämmössä ja jonkin verran sainkin hunajaa vahasta eroteltua, mutta siinä määrin oli hunaja saanut lämpökäsittelyä, että ravinnoksi en sitä enää käytä - tuleepahan kokeiltua saunahunajaakin, kun eivät kotiviinit kuulu harrastuksiin. :-) Liian paljon hunajaa meni hukkaan vahaa sulatellessa, sääliksi kävi.

Kun olin erottanut riittävän määrän mehiläisvahaa kimpaleiksi, sulatin näitä kimpaleita kattilassa isommaksi määräksi "rikastetta". Osassa kimpaleista kuorimavahan mukana olevat roskat olivat osin erottautuneet helposti raaputettavaksi kerrokseksi, mutta ensimmäisessä vaiheessa ei varsinaisesti ollut tarkoitus puhdistaa vahaa. Tässä toisessa vaiheessa valoin mehiläisvahan litran maitotölkkeihin. Valutin sulan vahan siivilän läpi, johon enin osa roskista jäi. Vahan mukana mahdollisesti (viimeiseen tölkkiin) tullut vesi jäi maitotölkin pohjalle ja oli sieltä helposti erotettavissa.

Litran maitotölkki osoittautui muodoltaan erinomaiseksi: purkki on avattuna melko korkea pohja-alaansa nähden, jolloin tiheyden perusteella sulasta vahasta erottuvat roskat ovat helposti pois leikattavassa kerroksessa. Kovettuneen vahan saikin kuorittua maitotölkistä irti näppärästi, ja sahareunaisella veitsellä roskaisemman kerroksen sai leikattua muusta vahasta. Roskaisin osa meni kiertoon seuraavaan erään.

Puhdasta vahaa syntyi vuoden 2005 kuorintavahoista 4-5 kg. Vaimoni käyttää kynttilöiden valamiseen, mutta onpa eräs tuttavapiirin rouva kokeilemassa sitä kotitekoiseen kosmetiikkaan. Kokemuksia ei vielä ole kuulunut minulle saakka.

Hunajakakkuja kuorittaessa syntyvä kuorimavaha on valmiiksi melko vähäroskaista ja muutenkin niin siistiä, että sitä viitsii käsitellä keittiössä. Vahaa tulee kuitenkin myös ns. romuvahana, vanhoista kierrosta poistetuista sikiökakuista. Itselläni on mehiläishoito vielä sellaisessa vaiheessa, että kehiä ei ole mennyt romutukseen (sulatukseen, puhdistukseen ja uudelleenvahoitukseen - uudelleen kiertoon siis päätyvät). Tätä olen kuitenkin ryhtynyt jo ideoimaan, koska vaatii vähän monimutkaisemmat järjestelyt. Saa nähdä, joko jo ensi kesänä pääsee sulattelemaan kakustoa...


Olin keväällä ostanut emopesiä ja muuta emonkasvatustilpehööriä emonkasvatuskokeiluja varten. Pesämäärälläni varsinainen tavoitteellinen emonkasvatus ei kuitenkaan ole kovinkaan tarpeellista, mutta haluaisin kokeilla tätäkin puolta mehiläisharrastuksesta. Kesällä ei kuitenkaan kerta kaikkiaan ollut aikaa kokeilla emonkasvatusta (muuten kuin pesien oma-aloitteisesti kasvattamista parveilukennoista, joita pikkuisen siirtelin pesästä toiseen). Käytin kuitenkin emopesiä vaihdettujen vanhojen emojen jemmana mahdollisia emonantotappioita varten: Kun poistin pari vuotta vanhan emon, laitoin sen ja muutaman desilitran pesän nuoria mehiläisiä emopesään jollekin kannolle tarhan lähistölle, missä porukka ryhtyi tyytyväisenä rakentamaan kennostoa ja emo munimaan. Näitä emoja en sitten kuitenkaan tarvinnut, koska emonannot onnistuivat täydellisesti.


Vanhan emon jemmauspesä maastossa.


Tänä vuonna kokeilin emojen tilaamista postin välityksellä, kun en enää jaksanut ajaa 50 kilometrin päähän. Muutaman emon tosin saivat pesät itsekin kasvattaa, niin voin verrata rotu- ja sekarotuemoja ensi vuonna. Hyvin tulivat emot kirjekuoressa.


Keskeinen osa kesän 2005 "projekteja" ja mehiläishoidonkin kehitystyötä oli piha-aitan rakentaminen, jonka toisen huoneen sisustin linkoomoksi ja pesätarvikevarastoksi aiempien keittiö- ja autotalliviritysten sijaan.


Sulan mehiläisvahan sai hyvin valettua litran maitotölkkiin. Vahassa olevat roskat erottuvat tiheytensä perusteella vahasta, ja kun valumuotin korkeus on mahdollisimman suuri pohja-alaan verrattuna, saadaan roskat eroteltua tehokkaimmin vahasta.


Maitopurkista kuorittu mehiläisvahakimpale. Yläreunasta on veitsellä sahattu pois roskia sisältänyt kerros.

Takaisin pääsivulle


© Janne Jokinen 2005-2006
www: http://www.iki.fi/janne.jokinen
e-mail: janne.jokinen@iki.REMOVETHIS-POISTATAMA.fi (poista osoitteesta isojen kirjainten osa)
12./23.3.2006